Suomen ehkä paras visailuohjelma, heti Uutisvuodon jälkeen, oli Simo Frangenin vetämä Maailma ympäri, josta aina karsiutui kilpailija ja seuraava stage oli erilainen. Vaikka kysymykset oli aina maantiedosta, sitä jaksoi katsoa. Toinen hyvä ja ehkä myös siksi laajalle levinnyt oli Haluatko Miljonääriksi. Hyvä plain & simple visailu ja Lehtisen juontamana ihan lepposta viihdettä. Joskus olin jo puolivakavissaan yrittämässä mukaan skabailemaan kun joka kerta kun kyseistä huippuluokan viihdettä vahtasin olisin tiennyt vastaukset kohtuullisen korkealle. Johonkinhan se koira oli siinäkin haudattuna, mihin sitten lie oli sillä kertaa, en muista.
Geneerisin visailu ikinä on ehkä geneeriseen primetime kellonaikaan 17.00 joskus esitetty Jussi "Piilokalju" Hallin juontama Bonus. Ei siitä paljon muuta sanottavaa pysty keksimään, muuta kuin koko ohjelma taisi olla puolentunnin mittainen mainos Ykkösbonus-kortille. Haastavin kilpailu ikinä oli joskus ysärillä pyörinyt Suomen Tietoviisas, jonka kysymykset saattoi olla mitä vain mahdollista Madonnan syntymäajasta kuvassa esiintyvän 30-lukuisen auton merkin arvailuun. Wikipediasta lainattuna skaban ownasi 7 kertaa peräkkäin hampileguri Erik Toivanen, jonka nimeä en muistanut, mutta naaman kyllä. Yleensä kisattiin kahden hengen joukkueissa, mutta lopuksi muut vs. Toivanen, josta oli myös sivun mittainen artikkeli Hesarin kuukausiliittessä huhti-, touko- tai kesäkuussa.
Kakaroille oli myös omia tietokisoja, joista muistan vain yhden ainoan enkä senkään nimeä. Siinä kisattiin helpohkoissa sarjisaiheisissa kysymyksissä joukkuettain. Typerintä paskaa ikinä ehkä saattaa olla Jeopardy, missä piti keksiä kysymys vastaukselle. Kuinka radikaali ajattelutapa! Ainakin suomalaisille tavalliseen kysymykselle vastaus-tyyppisiin tietokisoihin kyllästyneille. Jenkit kyllästyi niihin perinteisiin kisoihin ilmeisesti jo 60-luvulla, milloin kyseinen ohjelma on kehitetty. Mutta kuten todettua, silloin täällä vielä syötiin puuta ja luultiin, että Danny on kova jätkä..
Tuskaisen hitaasti etenevät visailut, pahimpina ysärilopun Petteri "Vittupää" Ahomaan Greed ja jo 60-luvulla pyörinyt, sittemmin KirsiS:n resurrectaama Tupla tai kuitti, aiheuttavat keskittymisen herpaantumista kovimmillekin teräshermoille, kun samaa kysymystä jauhetaan pahimmillaan 10 minuuttia ja horistaan vielä kaikkea mahdollista "miten sulla kotona menee"-tyyppistä paskaa siinä ohessa ja "mennään käymään lyhyellä katkolla" on se merkki milloin viimeistään käännetään kanavaa johonki toiminnan täytteiseen realityyn. Paras menettelytapa olisi sammuttaa telkkari, mutta kuka sellaista tekee? Paskassa surffaus on hauskaa ja kivutonta suu raollaan tyhjä katse silmissä.
Tiettyihin aihealueisiin keskittyviä visoja, kuten MarCo "Lanne vispaa vitusti joo naminami" Bjurströmin Bumtsibum, jossa erään ircquoten mukaan Seppo Hovi veikkasi Stairway to Heavenia Alice Cooperin biisiksi, nykyinen Biisikärpänen, Mertarannan ehkä hieman kyseenalainen urheiluvisailu Se on siinä ja teatterivisailu Thiliathalia jostain ysäriltä. Näistä en juuri muuta tiedä kuin että mutsi tsiigas näistä kaikkia paitsi Mertarannan pistepallojen random jakelua ehkä sivukorvalla hesaria lukiessa stereot päällä.
Nykyisin on tietysti aamupäivän ja myöhäisyön voittopottipaskat sun muut äärimmäisen halvat mutta varmaankin kanavalle hyvin tuottoisat "tietokisat", joissa yksi pallinaama tai useimmiten isotissinen bimbo hilluu ruudussa visaisten kysymysten ja "takuupotin" kanssa. Päivällä tasoa viisikirjaimisesta sanasta neljä kirjainta jo valmiina ja vihje päälle. Yöllä onkin sitten jo haastavammat kyssärit kännisille tontuille, jotka ei edes yritä vastata oikein. Kuten eräskin hulvattomaksi yltynyt yöllinen skabailu, jossa kysymys kuului: Suomen yleisin sukunimi? Vastaus on tietysti Virtanen, mutta ruudulla pyörivät väärät vastaukset ne vasta teki ohjelmaan viihdearvoa. Arvaukset "Persukka" ja "Virtane" muunmuassa ei ehkä voittaneet takuupottia, mutta hyvinkin yllättävästi yöllinen paska visailu muuttui senhetkisestä tv-tarjonnasta hauskimmaksi, tosin ehkä myös katsojien hyvän humalan avittamana.
Vieläkin tuottoisempia on esim. Yle tv kakkosen yöllä pyörittämä ambient-musalla varustettu kännykkätietokisa. Ei tarvita juontajia eikä studiota eikä edes konkreettisia rahapalkintoja kun botti pyörittää koko paskaa ja mahdollisesti ainoat peliä pelaavat ovat innokkaita keharikodin yöllä valvovia rebelasukkaita, jota tykittävät tekstareilla vastauksia a,b,c,d monivalintoihin ja voivat ylpeänä brassailla aamulla silmänaluset mustana vitullisen puhelinlaskun kanssa kuinka Anon8263047, SIIS MEIKÄ, oli jopa kakkosena hi-score taulussa.
Ja miksi useat visailujuontajat on helvetin ärsyttäviä lätisijöitä, jotka aiheuttavat myötähäpeää?
Pahin on/oli Ota tai jätä-visailun Pauli Aalto-Setälä. Voi saatana kun muuten saattais ollakin ihan sopivan laimea, mutta silti katsottava ohjelma niin ei kyllä pystynyt tsekkaa kovinkaan paljoa kun sekin lupaava formaatti piti pilata limaisella Aalto---Setälällä ja sillä surkealla "jännityksennostatus"-paskalla, missä muka soitettiin kännykällä pillukalvolla tummennetun lasin takana käyskentelevälle "pankkiirille" ja hierottiin diiliä.
Petteri "Vittupää" Ahomaa hyvänä kakkosena vittumaisista juontajista, joka myös legendan mukaan selosti Heikoimmassa Lenkissä KirsiS:n korvanappiin mitä, mistä ja miten vittuilla kilpailijoille. Heikoinlenkki muuten on kyllä yksi nopeimmista kisoista, mutta samalla heikoiten rahaa tarjoava. En ikinä nähnyt 5000€ isompaa pottia mitä voittaja sai. Laiha lohtu siitä, että suku ja kaverit huomauttaa ja vittuilee siitä että olitpa telkkarissa ja nolo. Saatika ne lukemattomat piruparat, jotka ei edes voittanu mitään.
Harmaan alueen "visailut" kuten 20k tai ehkä sittenkin 30k egen kysymyksen kohdalla toimintaperiaatteeltaan päinvastaiseksi muuttuneen valheenpaljastukoneen arvailuohjelma Totuuden hetki, johon osallistumisen johdosta saattaa myös saada fudut oikeassa elämässä koska niin paska formaatti se on, Janne "Jäätävät pilluläpät" Porkan pyörittämä mummojen ikuinen suosikki Onnenpyörä, jossa loppuaikoina studion mummoyleisö alkoi olla jo hysteeristä sorttia rosvosektorin sattuessa kohdalle. "oijjoiJJOIJOIOijoi"-huudot vain kaikuivat kun selluliitin syvähierontalaite meni sivusuun. Sitten tietysti klassikot kuten loppupeleissä kysymykset sivuuttaen pelkästä äänestä päätellen parhaimman näköisen jätkän tai muijan arvailuohjelma, Kari Salmelaisen elämäntyö Napakymppi ja tietysti Riitta Väisäsen elämäntyö, Speden kehittämä Kymppitonni, joka myös on noussut tauon jälkeen kuolleista. Pelkkä ohjelmien ajattelu vie ajatukset kauas 90-luvulle nostalgisiin TV-maisemiin.
Mihin onkaan parempi päättää tämä jättimäinen kahden lonkeron ja pienen salmarin avulla jo 17.7 uudella saatanan päheellä läppärillä vinyylejä kuunnellessa ja Storyvilleen menoon voimia kerätessä kirjoitettu paska kuin hauskimpaan visailuun ikinä. Ei, se ei ole Uutisvuoto, vaan tänä keväänä Ranskassa tehty Milgramin kokeen remake, missä kilpailijoiden piti antaa sähköiskuja näyttelijävastakilpailijalleen, jotka muka otti hervottomasti kipua ja leikkivät kuollutta.
Tässä olisi eväitä oikean visailun toteuttamista varten, etenkin nykyään kun tv:n suosio laskee kokoajan ja kansa janoaa rankempaa viihdettä ja interbyts syrjäyttää koko aparaatin muutaman kymmenen vuoden sisään anyway. Seuraava askel tästä mahdollisesta loistavasta tulevaisuuden formaatista onkin vielä parempi tulevaisuuden formaatti Death Race 2000 missä ei varsinaisesti kisailla siitä kuka tietää ja mitä. Voin jo visioida itseni katsomassa näitä kisoja vedot vetämässä leijuvasta 3D kuvasta Tenapantsit jalassa in year 2090.
Giljotiini, Onnenruudut, Kummelin Musavisa ja Suomen virallinen ajokortti-tietovisa katsastuskonttoreilla kautta maan monien muiden upeiden viihteen helmien lisäksi jäi varmasti mainitsematta, mutta lähettäkää kirjeitse postissa oikea vastaus osoitteeseen Punamäenpolku 1 E 92, 00300 Helsinki!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti