tiistai, 12. tammikuuta 2010

Kadonnut & unohdettu

Joku disclaimer on ehkä paikallaan sillä tästä(kin) on tulossa katkerasta paatoksesta ja rappioromantiikasta hyvin pitkälti kasattu teksti. Tämä postailu tänne on vaan kivasti aikaa kuluttavaa ja tietyllä tapaa terapeuttista, mutta ei nämä kyllä, varsinkaan tämä vähä-informatiivinen moottoriurheiluhistoriikki, ole kovin hyvin luettavaksi kelpaavaa, joten lopeta nyt jo se lukeminen. Suosittelen.

Noniin, siis: Keimolan moottoristadion, tuo kansainvälisen tason moottoriurheilua vitun uljaaseen kotimaahamme tuonut Curt Lincolnin 1966 perustama 3,3 kilometriä pitkä rata, jonka virallinen taru loppui '78 kun silloisen omistajan Wihurin ei kannattanut enää investoida autourheiluun vähäisten tuottojen takia ja moottoriurheilusta lähtee muutenkin PAHA ÄÄNI.

Keimola ja sen pääsuora pohjoiseen päin, joka on kaventunut puolella auki jyrsityn asphalton ja siitä nykyisin kasvavan metsän takia. Tässäkin on joskus jollain ollut vauhtia +250 km/h.. Muunmuassa rataennätyksen haltija Leo Kinnusella. Ennätys syntyi Porsche 917/10 TC:llä, aikaan 1:11,74.


Outlaw Kuutamoajot 1987. Kerran sinne ei laillisesti pääse ajamaan vaikka polvillaan rukoilis rahatukun kanssa niin mennään sitten ei-laillisesti. '88 joku veti prätkällä päin hirveä ja muka kuoli, tyyppi on elossa edelleen, mutta aivan loistava tekosyy ilonpilaajille aka. järkeville ihmisille kaivaa syviä ojia keskelle rataa. Kundit kuitenki palkkas viereiseltä työmaalta kaivinkoneen ja kuskin täyttämään ojat ja ajot jatkuu. Kunnes '89 tylsät sedät tulevat jälleen, jyrsivät radan pinnan siksakille, joista nyt kasvaa sitä saatanan raikasta ja tuuheaa metsää ja muuta vihreää. Mikäpä tylsät ja järkevät ihmiset tappais? Vuosi 2009, Wamma-park ja sedät jaksaa heilua.. In your face..

Mk1 Escort viimeisenä kesänä '78 tulossa pääsuoralle puolivälistä Rallicross-meiningeissä..

..ja sama paikka '09 Off-Road-meiningeissä..



The place to be.. Missä voin täyttää osallistumiskaavakkeen tämän vuoden ajoihin? Helpolla ei lannistuta, rrkele..



Malmin HGS-teamin #69 Fiesta otti räjähdysmäistä lämpöä varmaankin ajojen päätteeksi, kun pakosarjakin on lentänyt noin kauas..



Pääsy kielletty-lanka varmaankin ysärillä toimineen ja '04 palaneen rengaskierrättämön jäljiltä ex-helipädin vieressä radan vastakkaisella puolella. Joskus mestoilla järjestettiin myös Keimola Rock, jossa esiintyi muuan Hurriganes, joka sai levysopparin kyseisissä bakkanaaleissa vetämän timmin setin ansiosta.


'71 rakennettu Karting-rata. Häkkisen, Salon ja Lehdon kotirata. Herrat vois mennentullen heittää taskurahaa kehiin niin näyttäis tämäkin skene hieman paremmalta, mutta maailmalla kärpäs-arskat päässä pyöriessä menee melko lujaa.. Iltalehdestä suora lainaus huomionarvoisine korostuksineen: "Mika Häkkinen kävelee rennosti Ranskan St. Tropezin rantabulevardia käsi kädessä uuden naisystävänsä Marketan kanssa. Paidan ylimmät napit ovat auki ja päässä on muodikkaat aurinkolasit. Mistään ei huomaa 40 vuoden lähestyvää ikää. Häkkinen hymyilee, vaikka kameramies kuvaa heitä. MIKAA EI KIINNOSTA."

Vantaan viidakon nielemäksi hiljalleen joutuva kanttari.

Tiukkaa linjaa Marlboro-sivuvaunulla back in the days.

Ulostulo varikolta. Yksi asia on ainakin paremmin kuin ennen. Nimittäin nuo kaksi puuta oikealla ovat "ihan kivoja". Ja muutenki aika tunnelmallinen varikkotie luonnostaan syntyneineen koivukujineen..

Liekö HGS-teamin voitonjuhlista heinikkoon jäänyt irstailupatja?

1969 ja Nordic Challenge Cup.

2009 ja edellistä kuvaa vastakkaisesta suunnasta kuvattu jäljelle jäänyt Vantaan kaupunginmuseon ihan suojelema(?!) kulttuurihistoriallisesti merkittävä Keimolan valvontatorni. Ei oikein näy päällepäin, eikä kyllä sisältäkäänpäin..

Ilta-aurinko valaisee tornin urbaania taidetta. Ehkä tämä nyt on sitä suojelua? Ovi oli tukittu. Kerron sen tässä ettei jää epäselvyyksiä: Muurattu umpeen, peltilevy päälle ja vielä betonimyllystä suoraan oven eteen kaadettu möykky mönjää. Kaikkea oli silti väännetty, hakattu ja raavittu riivatun lailla ihan kuin seinän takana olisi kulta-aarre tai jotain vastaavan jännää.. Ja olihan siellä jotain..

Vanhempaa urbaania, mutta samalla, ah, niin kaupallista taidetta: Serious myrkkymaalilla muinoin, toisinsanoen ennen legginsejä, töhrätty Texaco-mainos tornin kyljessä.

No kukas hazardi? Päättäväisyyden, luovuuden ja periksiantamattomuuden tosielämän MacGyverin taidonnäyte. Trukkilavoista ja laudanpätkistä ohutta kuusta vasten rakennettu ja sidottu tikas-juttu.. Vajaalla neljän metrin vertikaalisella matkalla mieli voi muuttua äärilaidalta toiselle: "helpponakki"-> 3,8 metriä kiipeämistä ja katse alaspäin huojuvalta huipulta-> "ei saatana"-> lipan päälle kiipeäminen olikin sitten jo puhdasta kauhua. Uteliaisuus kuitenki voitti..

Tämä yhden kerroksen kuva vastaa melkein koko tornin sisusta. Huomatkaa viidennellä rapulla "SIIKA". Täällä ollaan selkeästi oltu ajan hermolla..

Katolla oli hieno havainnekuva mustasta miehestä. Tämän piirtäjä olisi varmasti menestynyt 50-luvun koulukirjateollisuudessa..


Näkymä toiseksi ylimmältä tasanteelta varikolle. Yksinäinen puska syvennyksessä oikealla kasvaa bensapumpun pohjasta. Siitä vähän vasemmalla puiden välistä näkyvä vaalea alue on kuplahallin pohja. Miljöövertailua voi harrastaa alapuolen mielenkiintoisen ja viihdyttävän videon kanssa. Mm. Autorivin päässä olevalla paikalla nykyisin muuan irstailupatja ja varikon ulostulo @ 0:14.



Kohtuullisen harvinainen pätkä Interserie skaboista vuodelta '72. Selostus ikävä kyllä arjalaista. Leo Kinnunen ilmeisesti hallitsee kisaa 1000 hv Porschellaan, jossa alkuaikoina vanne pyöri renkaan sisällä juurikin sen tuhannen hepan takia. Meillä oli tuossa taannoin Sierran kanssa täysin samanlainen ongelma. Ongelman identtisyydestä huolimatta syy ei tainnut olla sama kuin Leolla..


Tankilla. Legginsien keksimisen ajankohta on jo lähellä kun pumppujen väliin on laitettu röökikieltolappu.. Ja Volkkarit on in vuodesta toiseen: Farmari Type 4, Kupla ja Type 4 Fastback.

Legginsit keksitty. Myös se, että röökikieltolappuja voi ja pitääkin laittaa kaikkialle..

Lasten Keimola. Pieni rata pienen tornin ympärillä. Onneksi tämäkin moraaliton ympäristömurhaus on saatu loppumaan..

Tulkaa nyt haistelemaan näitä vitun kukkia..

Taidekuva reunaviivasta. Nothing more, nothing less. Oli myös makrokuva erittäin hävyttömästä sienestä. Julkaisukelvoton.. Syy: Yli-hävytön.


Faster, harder tai sitten jotain äksympää ollut asialla moottoriurheiluhengessä Hämeenlinnanväylän ylittävällä kevyenliikenteen väylällä. Takana näkyvän pusikon toisella puolen on eteläkaarre, johon on matkaa kävelytien reunasta parikymmentä metriä.

Mystisen oven toisella puolella tornin uumenissa. Niin tosiaan olihan siellä jotain, mitä nyt salaman avulla näin. Naulaisia lautoja lähinnä, sulakekaappi (paskana) ja pari autonrengasta (varmaan myös paskana). Tähän hienoon fotoon optimaalisia säätöjä etsiessä astuin huomaamattani naulaan, joka upposi kengästä läpi osumatta kuitenkaan jalkaan. Huomasin sen vasta kun lähdin hoippumaan portaita takas ylös ja olinkin saanut toiseen jalkaani lyhyehkön suksen..

0 kommenttia: