Tuttu undertaker on vaihtanut toimenkuvaansa. Peki & Un-undertaker-Ana sai käyttää rautalapiota ihan kuin aikuisetkin sillä vaikka kone oli jo melkein kokonaankin näkyvillä, ei se millään meinannut nousta savisesta jättömaasta.
Hieman on ruoste hapantanut takalevyä. Takuutarra kertoo koneen ostopäiväksi 17.12.1999. Montakohan tuhatta markkaa masiina tuolloin maksoi on hämärän peitossa. Mikro-Apajan takuukin on mennyt umpeen 7 ja ½ vuotta sitten. Kunnialliset väli-hautajaiset 17.12.2007. Siinä välissä paljon SimCityä ja Carmageddonia.
Lähestulkoon samanlainen pousaus samassa paikassa puoli vuotta myöhemmin. Taustalla joskus aiemmin mainittu pihakeinu, jossa on nyt myös kettingit ja laiskuuden takia jalat on edelleen alla. Kokonaisuus on niin ruma että tässäkin siitä näkyy jo liikaa. Jälleen rumaa, mutta toimivaa, tietyin varauksin.
Huhhuh. Pelti-ihottuman vaikeustaso 3 saavutettu. Kyseessä on toinen kylkilevy ja sen alalaita, joka siis oli lähempänä maanpintaa kuin ylälaita koneen väärinpäin haudassaolotilan takia. Mielenkiintoinen ilmiö, jonka sijainnin syihin en osaa antaa tarkempaa selitystä. Johtuisiko tuuletusaukoista ja niiden sisäänpäästämästä kosteudesta?
Melkein kuluneeksi tuunatun lookin oloinen aito kevyt ruostekerros. Kuva ei kerro kaikkea. Kone haisi autiotalon kellarilta ja kaikki oli hyvin hyvin kosteaa...
...joten seuraavaksi alkoi kuivaaminen. Silencio-fööni, joka on yhtä äänekäs kuin pölynimuri ja rulla toalettpapperia nopeuttaa elektronisten komponenttien kuivausduunia enemmän kuin tuuletus ja paidanhelma. Kovoilta on riisuttu kumipuvut päältä ja Ana vuorostaan näyttää niille persepaperia.
Emolevyn patterin vaihto, kovot kiinni, johto kiinni ja totuuden hetki koitti. Ana pelkäsi koneen räjähtävän tulipalloksi tai vastaavaa joten mies napsautti takana olevaa virtakytkintä kättä pidemmällä eli kirveellä. Itse suoritin ylijännittyneenä ja unenomaisessa tilassa etupaneelin virtakytkimen painamisen. Ja vittu sentään sehän lähti PÄÄLLE. Molemmat valot etupaneelissa jysähtivät päälle ja ainakin jonkun vielä toimivan tuulettimen kohina huumasi korvat.Toimivuustesti numero ykkösen hurjan suosion saattelemana menimme kymmenen metrin päähän sisälle toteuttaman varsinaista koetta. Piuhat irti tämänhetkisestä jotenkuten kunnossa olevasta koneesta ja piuhat Meisakulakuun kiinni. Virrat päälle. Ja mitä vittua. Näyttöön ei tule mitään. Piuhan vaihto näyttiksen toiseen plugiin. Ei vieläkään mitään. Tässä vaiheessa veto Miroa ja Pekiä vastaan on jo siis teoriassa hävitty. Ei tuntunut missään näillä tuloilla ja hain perähuoneesta sängyn alla sijaitsevasta pahvilaatikosta koneen alkuperäisen näytönohjaimen ja isken sen kiinni. Ei edelleenkään mitään. Hymy hyytyy...
Pekin Mersu sai tänään olla dataruumisautona kun Meisaku lähti vihdoin sille lopulliselle matkalle. Tältä reissulta ei olisi paluuta. Mukaan lähti myös punainen, peltinen kannu, joka sisälsi maailman parhaimman tuoksuista nestettä. Matka viimeisen leposijan alttarille alkoi Purolan TB:n kautta.
Ja näin Meisaku sai polttohautauksen avo-krematoriossa kiven päällä wanhan kaatopaikan laella harmaan taivaan alla. 8 ja ½ vuotta kestänyt viha-rakkaus-suhde on vihdoin saatu päätökseen.
Seremonia oli karu ja koruton. Junnu tekee kunniaa pummaamalla Seppiltä savukkeen. Ihan tippa meinaa tulla linssiin.
Lohtua synkkyyteen. Tänään oli ensimmäinen päivä kun Peki sai Mertsiin jälleen aidot ja alkuperäiset pölykapselit kiinni. Ei enää halkeilleita, puuduttavannäköisiksi muotoiltuja muovikapseleita. Ja se diskopallo peilissä.
Törkeänkokoinen savupilvi pisti luulosairaiden hälytyskellot soimaan lädien päissä ja polttohautaus jouduttiin keskeyttämään vedellä. Viimeisetkin kunnianrippeet meni siinä kun heitin koneen yleisurheilustakin tutulla moukarinheittoliikkeellä usean kymmenen metrin päähän kaatopaikan "vuoren" juurelle kivikkoon, johon hautasaattue sitten yritti osua kivillä.
Ana suree. Meisaku real-R.I.P 17.12.1999 - 12.6.2008
0 kommenttia:
Lähetä kommentti